MUISTOT: IHANAT - KAMALAT, OIKEAT TAI VÄÄRÄT

06.05.2023

Suurin osa muistoistamme ovat ihan tavallisia ei ihania eikä kamalia ja suurin osa vielä on oikeitakin. Ihmisen muisti on kuitenkin merkillinen mekanismi. Olemme tottuneet luottamaan siihen, mutta aina siihen ei ole luottamista. Nyt käsittelen tavallisen ihmisen muistia, jolla ei ole muistisairautta, mutta silti muistaa väärin tai ei muista, vaikka pitäisi muistaa.

Vanhuuden muistiongelmia olen käsitellyt aikaisemmassa blogissani. https://www.anjalaurilankotisivu.com/l/katovat-kalenterini-ym-muistista/ Lisäksi kirjoitin ennen blogikautta kotisivulleni jutun: https://www.anjalaurilankotisivu.com/kun-muisti-patkii/

Joskus väärinmuistamiset ovat täysin viattomia ja aiheuttavat vain väittelyjä toisinmuistavan kanssa. Ystäväni kertoi, että hänen tyttärensä väitti, että perheellä oli ollut yhtä aikaa kaksi kissaa. Ystäväni mielestä tosiasiassa perheellä ei ollut koskaan ollut yhtään kissaa. Hän päivitteli sitä, kuinka tytär voi muistaa niin väärin. Väärinmuistamiseen voi olla monenlaisia selityksiä. Joskus lapsuudessa nähty elävä tai toistuva uni voi saada aikaan muiston, joskus lapsuuden toiveajattelu ja mielikuvitus voi niin tehdä. Voi olla niinkin, että naapurissa tapahtunut kissakokemus on siirtynyt ystäväni tyttären mielessä omaan kotiin. Ja voi jopa olla niinkin, että ystäväni ei muista, että heillä tosiaan oli ollut kaksi kissaa jossain vaiheessa. Perheessä oli ollut traumaattinen avioero, joka oli voinut vaikuttaa ystäväni muistiin – tai tyttären muistiin.

Lisään tähän kaskun USA:n vähäpuheisesta presidentistä Coolidgesta. Luin sen yli kuusikymmentä vuotta sitten ja se on edelleen pysynyt muistissani, toisin kuin tuhannet muut elämäni aikana lukemani kaskut ja vitsit. Törmäsin vitsiin eilen ja kerron blogin lopussa missä. Jokin vitsissä kutkutti huumorintajuani teininä ja vieläkin se nauratti.

Omia virhemuistoja ei yleensä tule huomanneeksi tai rekisteröidyksi, mutta kerran olin hämmästynyt omasta virheestäni muutama vuosikymmen sitten. Aloin kiistellä tutun ihmisen kanssa siitä, miten erään julkisen rakennuksen sisäportaat sijoittuivat. Rakennus oli meille molemmille erittäin tuttu ja olin tottunut luottamaan näkömuistiini. Olin aivan varma oman muistikuvani pätevyydestä vielä kiistelyn jälkeenkin, kunnes seuraavan kerran menin taloon ja huomasin olleeni väärässä. Silloin en vielä laittanut erehdystäni vanhuuden piikkiin kuten seuraavaa tapahtumaa. Tapasin hengellisillä kesäjuhlilla kymmenisen vuotta sitten tuttuja porukassa keskustelemassa ja yhdistin mielessäni väärät ihmiset aviopariksi. Tosin huomasin virheeni melkein heti ja kauhistuin sitä, että tällaistako tämä tulee olemaan. Onneksi ei sentään niin ole tapahtunut sen jälkeen.

Viikko sitten käsittelin blogisani sijaisvanhemmuutta ja tapausta, jossa syytön sijaisisä joutui rikostutkinnan kohteeksi. Olen erilaisissa perhehoidon kuvioissa kohdannut vastaavanlaisia tapahtumia, joiden taustalla on erilaisia psyyken mekanismeja. Meillä on luontaisesti käytössä monenlaisia suojautumiskeinoja eli defenssejä, joita ihmisen mieli ottaa käyttöönsä estääkseen ahdistustaan kasvamaan liian suureksi. Defenssit tavallaan vääristävät mielessämme todellisuutta omaksi eduksemme. Normaali aikuinen käyttää niitä vain kriiseissään, mutta lapset ja nuoret normaalitilanteissakin. Seuraavana käsittelen tuttuja tapauksia.

· Kieltäminen: Lapsi oli täysin varma, että häneen ei ollut kohdistunut biologisessa perheessä pahoinpitelyä. Hänet oli otettu huostaan lähinnä pahoinpitelyepäilyn takia ja hän oli itse kertonut isän pahoinpidelleen häntä. Muutama kuukausi sijoituksen jälkeen hänestä oli tuntunut liian ahdistavalta ajatus isästä pahoinpitelijänä. Joskus hän oli varma. että kukaan ei ollut häntä pahoinpidellyt, joskus hän kertoi, että pahoinpitelijä oli äitipuoli.

· Projektio: Lapsi on voinut vaurioitua syntymäkodissa siten, että hänen seksuaaliset tarpeensa ja tunteensa ovat aktivoituneet ennenaikaisesti. Jos syntymäperheessä on ollut alkoholiongelma, on tytöillä keskimääräistä suurempi riski tulla seksuaalisesti hyväksikäytetyksi ja hyväksikäyttäjinä ovat paitsi perheenjäsenet myös kodissa vierailevat päihtyneet miehet. Myös kasvuympäristön pedofiilisiä taipumuksia omaavat miehet hakevat uhrikseen hoitoa laiminlyövien perheiden lapsia. Kokenut alan kouluttaja sanoi kerran: "Viisivuotias tyttö voi käyttäytyä tavattoman viettelevästi". Lapsen/nuoren psyykkinen puolustusmekanismi käsittelee omien kiellettyjen toiveiden pohjalta muistikuvaa jostain tapahtumasta siten, että muistikuva vääristyy ja normaali vuorovaikutus tulee tulkituksi seksuaaliseksi hyväksikäytöksi.

· Projektio: Lapsi/nuori kertoo ulkopuoliselle aikuiselle jonkun tapahtuman siten, että ulkopuolinen tulkitsee sen insestiksi, vaikka siitä ei olekaan kysymys. Ulkopuolinen aikuinen on projisioinut lapsen tarinaan omia seksuaalialueen ongelmia. Joskus ulkopuolinen aikuinen voi olla ammattilainen. Kertoja voi olla myös aikuinen. Tapasin kerran sijaisisän, joka oli joutunut vaikeaan elämäntilanteeseen käännyttyään ammattilaisen puoleen ongelmassaan. Hän oli saanut murrosikäiseltä sijaiskotityttäreltään tekstiviestin, jossa tyttö toi esiin myönteisiä tunteitaan sijaisisää kohtaan. En nähnyt tekstarissa mitään seksuaalista. Sijaisisä oli kuitenkin hieman vaivautunut yllättävästä viestistä ja oli kysynyt ammattilaiselta, miten hänen pitäisi suhtautua asiaan. Seurauksena oli tyttären siirtäminen vastoin perheen ja tytön tahtoa pois perheestä ja pitkät tutkimukset – ja haava sijaisisän sieluun ja ehkä myös tytön sieluun.

· Projektio: Lapsen/nuoren psyykkinen puolustusmekanismi vääristää muistia siten, että todellisen seksuaalisen kaltoinkohtelun syyllinen vaihtuu. Tunnetaan monia tapauksia, jolloin syntymäkodissa tapahtunut kaltoinkohtelu sijoittuu lapsen mielessä sijaiskotiin. Lapsesta tuntuu liian ahdistavalta ajatus siitä, että biologinen vanhempi olisi ollut syyllinen. Eräs kokenut sijaisäiti kertoi, että lasten mielissä käy usein niin, että se kiva, jota on koettu sijaiskodissa, muistetaankin koetuksi syntymäkodissa ja se kamala, jota on koettu syntymäkodissa, on muuttunutkin lapsen mielessä tapahtumaksi sijaisperheessä.

VALEMUISTOT

Minulla on muistikuva, joka on luultavasti valemuisto. Se ei ole kovin dramaattinen. Perheemme vietti kesää vuokralaisena isossa rakennuksessa Olin kolmevuotias. Muistan, että keittiön lattialla lähellä hellan kulmaa makasi vanha nainen, jolla oli huivi päässä ja yllään ruskeat, kirjavat vaatteet. Kyselin aikoinaan äidiltä asiasta, mutta ei hänellä ollut selitystä. Toinen samalta kesältä oleva muisto on selvästi valemuisto. 

Edellä kerroin puolustusmekanismien aiheuttamista muistivääristymistä, jotka ovat jollain tavalla ymmärrettävissä ja joskus selitettävissäkin. Astetta hämärämpiä ilmiöitä ovat valemuistot. Puolustusmekanismien aiheuttamia muistivääristymiä voidaan purkaa terapiassa, ja todellisuus on löydettävissä. Valemuistojen kohdalla eletään suuremmassa pimeydessä, koska muistikuvat ovat usein niin tarkkoja ja yksityiskohtaisia. En ole erilaisten kohtaamieni tapausten kohdalla voinut olla täysin varma siitä, onko kyseessä ollut valemuisto.

Seuraava perjantaidokkari kertoo ilmiöstä. Tytön muistot ovat kamalia, mutta ehkä vääriä https://areena.yle.fi/1-50318636

Psyykkisesti sairailla ihmisillä voi olla mitä ihmeellisimpiä syytöksiä, jotka kohdistuvat läheisiin (ja myös vieraisiin), mutta kun arvostetut kansalaiset alkavat syytellä tai kieltää syytökset, ulkopuoliset ovat hämmentyneitä. Muutama vuosikymmen sitten eräs amerikkalainen naispuolinen psykologiantohtori luennoi suuressa kansainvälisessä konferenssissa ja kertoi luentonsa yhteydessä, että hänen tunnettu tiedemiesisänsä oli käyttänyt häntä seksuaalisesti hyväkseen, kun hän oli ollut lapsi. Syntyneen julkisen kohun yhteydessä isä kielsi ehdottomasti tyttärensä väittämät tapahtumat ja liittyi USA:n virheellisesti insestistä syytettyjen vanhempien yhdistykseen.

Amerikassa on yleistä, että insestisyytökset nousevat esiin terapian aikana, jolloin terapeutti herättää joko oikeita tai vääriä muistoja kaltoinkohtelusta. Terapia perustuu olettamukseen, että puolella lapsuuden seksuaalisen hyväksikäytön uhreista ei ole tietoista muistoa hyväksikäytöstä, ja siksi terapeutin on autettava potilasta näiden muistojen paljastamisessa.

Kognitiivisen terapia ei ole keskittynyt muistojen paljastamiseen vaan ennemminkin oireenmukaiseen hoitoon. Mutta eräs sen pioneereista Michael J. Mahoney kertoo 1991 julkaisemassa kirjassaan ihmisen muutosprosesseista varsin erikoisesta tapauksesta. Hänen vastaanotolleen oli tullut keski-ikää lähestyvä nainen, jolla ei ollut mitään muistoja lapsuudestaan tai nuoruudestaan. Psykologit olettavat aina, että jos muistikuvissa on vuosien aukkoja, kyseessä on kieltämisen defenssi. Jotain pahaa on sattunut, ja siihen liittyviä tunteita henkilö ei halua muistaa ja on siksi pudottanut mielestään varmuuden vuoksi muutkin aikaikkunaan liittyvät tapahtumat. Lopulta Mahoney saa koottua järkyttävän tarinan, joka meni suunnilleen seuraavasti: Nainen oli papin tytär. Isä käytti häntä hyväkseen ja nainen alkoi odottaa teini-ikäisenä lasta. Kun lapsi oli syntynyt isä ja tytär tappoivat vastasyntyneen. Tarinan piti olla esimerkki kieltämisen defenssin voimakkuudesta, mutta se voi mielestäni olla esimerkki myös valemuistosta. Kirja oli kirjoitettu ennen kuin Amerikassa nousi muutama vuosi sen ilmestymisen jälkeen kohu valemuistoista eikä siinä tuoda esiin sitä, että kyse olisi voinut olla myös niistä. Arvostan suuresti Mahoneytä ja siksi sanonkin, että se voi olla valemuisto - mutta voi se olla tottakin.

Muistojen istuttaminen

Amerikassa syytettiin tietyn terapiasuuntauksen edustajia valemuistojen istuttamisesta ja samoja syytöksiä kuultiin Suomessa, kun tutkittiin lestadiolaispiireissä tapahtuneita insestitapauksia. Englannissa tehtiin psykologinen koe, jossa päiväkotiryhmään tuli tuntematon mies, joka toi tarjottimella lapsille mehua ja keksejä ja jakoi ne heille pöytiin. Myöhemmin lapsilta alettiin johdattelevasti kysellä miehestä ja osalla lapsista vastaukset alkoivat muuttua seksuaalisävytteisiksi. Niiden perusteella mies olisi voinut saada syytteen pedofiliasta. Totta on että juuri johdattelevat kysymykset ovat olleet vaikuttamassa siihen, että syyttömiä miehiä on tuomittu insestistä ja pedofiliasta. Tutkimusasetelma on eettisesti arveluttava, vaikkakin saatu tieto on arvokasta.

Amerikkalainen psykologi Elizabeth Loftus on tutkinut paljon valemuistoja. Tunnetuin hänen johdollaan tehdyistä tutkimuksista on koe, jossa yritettiin istuttaa lapsuusmuisto ostoskeskukseen eksymisestä. Kokeen alussa tutkimukseen osallistujat olivat sitä mieltä, etteivät he olleet koskaan lapsena eksyneet vanhemmistaan ostoskeskuksessa. Sen jälkeen heille todisteltiin, että näin oli kuitenkin tapahtunut. Neljäsosa koehenkilöistä alkoi muistaa eksyneensä ja osa kertoi paljon yksityiskohtiakin.

Joskus naistenlehdistä voi lukea haastatteluja, joissa ihminen kertoo muistavansa sielunvaelluksensa edellisiä elämiä. Eräänlaista valemuistojen istuttamista tapahtui myös psykiatri Reima Kampmannin väitöskirjatutkimuksessa, joka julkaistiin 1970-luvulla. Koehenkilöt vaivutettiin hypnoosiin ja heiltä kyseltiin, mitä muistoja heillä oli ajalta ennen syntymäänsä. Jotkut kertoivat yksityiskohtaisesti edellisistä elämistään. Tutkimuksen pohjalta Kampman julkaisi kirjan "Et ole yksin". Kun samoja koehenkilöitä tutkittiin uudelleen, jotkut kertoivat taas aikaisemmista elämistään, mutta toisella kerralla kuvailluista elämistä osa sijoittui ajallisesti päällekkäin edellisessä tutkimuksessa kerrottujen elämien kanssa. Kyse ei voinut olla sielunvaellusmuistoista. Tutkimustuloksena pidettiin sivupersoonailmiön olemassaoloa, eikä suinkaan sielunvaellusilmiön todellisuutta ja oikeita muistoja.

Torjutut muistot ja aktiivinen unohtaminen

Edellä käsittelin kieltämisen defenssiä. Vähän saman tapainen, mutta lievempi on torjunnan defendssi, joka tekee muistoistamme mukavampia kuin mitä alkuperäinen tapahtuma oli ollut. Se saa ihmiset luulemaan, että heidän lapsuudenkesänsä olivat kauniimpia kuin nykyiset kesät ja talvet lumisempia kuin nämä nykyiset. Se saa meidät unohtamaan ikäviä tapaamisia ja omat virheemme, jolloin puhutaan aktiivisesta unohtamisesta. Torjutut muistot ja asiat yleensä palautuvat mieleen, jos joku niistä muistuttaa.

Muistimme toimii myös siten valikoivasti, että joillakin on tapana muistaa elämän kolhuja ja kielteisiä asioita ja jollakin voi olla ehtymätön mukavien muistojen varasto.

Perhemuistoja

Erään tuttavani kuusi vuotta vanhempi veli kuoli äskettäin. Tuttava yritti muistella heidän yhteistä taivaltaan voidakseen kertoa hautajaisissa jotain. Hänellä oli vain yksi ainoa muisto ja sekin oli tilanteesta, jolloin isä oli kehunut häntä eikä veljeä.

Joskus perheiden lapset muistavat aikuistuttuaan lapsuuden perheestä täysin erilaisia muistoja. Eri ikäiset lapset ovat voineet syntyä aika erilaiseen perheeseen. Perheen taloudellinen tilanne on voinut muuttua huonompaan tai parempaan suuntaan, vanhempien psyykkisessä tai fyysisessä terveydessä on voinut tapahtua muutoksia. Niissä tapauksissa he muistavat aikuistuttuaan perheen erilaisena, mutta he muistavat silti oikein. Joskus samoja tilanteita muistetaan eri tavoin. Eräässä perheessä vanhempi sisar oli huolissaan vielä aikuisena siitä, että nuorempi sisar oli saanut ruumiillista kuritusta aivan liikaa. Hän otti asian sisarensa kanssa puheeksi. Nuorempi sisar oli sitä mieltä, ettei hän ollut saanut koskaan selkään.

Menneisyysmatkailu

USA:ssa kehiteltiin 80-luvulla sijaishuollossa kasvaneille nuorille identiteetin rakentamista tukeva ohjelma, joka on Suomessakin ollut käytössä. Siihen liittyy oman elämänkulun tutkiminen sekä papereiden että lapsuuteen kuuluneiden aikuisten haastattelujen avulla. Ohjelmaan kuuluu ns. menneisyysmatkailu, jossa käydään tukihenkilön kanssa kaikissa menneisyyden osoitteissa ja samalla yritetään tunnistaa tunteita, joita paikka herättää. Vaikka esimerkiksi lastenkoti, jossa nuori on viettänyt ensimmäiset kuukaudet, olisi jo purettu, paikkakunnalle matkustetaan ja vietetään aikaa osoitteen lähellä. Nykyään menneisyysmatkailua voi tehdä myös virtuaalisesti. Googlemaps-ohjelmassa voi "kävellä" entistä kotikatua pitkin, jos vain tietää osoitteen.

Joskus menneisyysmatkailun herättämät muistot tunteineen tuntuvat eheyttäviltä. Oma elämäntarinamme tulee tutumman tuntuiseksi ja siihen tulee lisää jatkuvuutta. Viime kesänä menneisyysmatkailin muutaman vuoden välin jälkeen perheemme kesämökillä. Tunteet nousivat pintaan, kun istuin mökin portailla ja postasin kuvan Facebookiin.

Etsin äskettäin Helsingin seudulta majapaikkaa. Selasin eri mahdollisuuksia, kunnes Backbyn kylpylä ilmoitti sijaitsevansa lähellä Sorvalampea. Sydämeni sykähti ja nuoruuden muistot aktivoituivat. Se ratkaisi asian. Viimeksi olin ollut lammen äärellä ja lammessa 60 vuotta sitten. Yhtäkkiä alkoi kivoja muistoja tulvia mieleeni.

Ystävättäreni perheellä oli lähellä kesämökki, jossa vierailin useiden vuosien ajan keväisin ja syksyisin viikonloppuisin. Muistin aika paljon tapahtumia, mutta kerron esimerkkinä muiston, jonka loppua en muistaja toisen, jossa aluksi epämääräisestä muistosta kuoriutui ihan selvä muistikuva.

Muistelin liftaamista Helsinkiin. Silloin elettiin aikaa, jolloin liftaamista pidettiin ihan turvallisena, kunhan ei liftannut rekkaan. Me emme myöskään liftanneet itäautoihin. Mieleen on jäänyt varsinkin kerta, jolloin meitä oli neljä rahatonta nuorta ja ajattelimme, että tuskin koko porukkaa kukaan ottaa kyytiin. Me kolme olimme viisitoistavuotiaita, mutta mukana oli Poken 13-vuotias pikkuveli, joka oli varsin kauniskasvoinen poika. Keksimme, että laitetaan pikkuveljelle huivi päähän, niin hän muistuttaa erehdyttävästi nuorta tyttöä ja me isommat menimme metsään piiloon. Aika pian auto pysähtyi ja me hyökkäsimme metsästä tielle. – Muisti toimii kuitenkin erikoisesti, en muista ollenkaan pääsimmekö kyytiin siihen autoon tai johonkin muuhun, mutta Helsinkiin todistettavasti pääsimme.


Toinen muisto oli melkein ihana. Sorvalammen ympärillä on jyrkkiä korkeita kallioita. Muistelin, että istuin Poken kanssa siellä kalliolla. Meillä ei ollut muita kuin kaverillisia tunteita välillämme, mutta muistin ensin, että meillä oli tavattomaan kivat keskustelut ja tunsimme olevamme samalla aaltopituudella. En ensin millään muistanut, mitä keskustelumme käsittelivät. Puoli päivää asiaa pähkäiltyäni keskustelumme sisältö palautui mieleen. Me olimme kertoneet toisillemme kaskuja. Kummankin kotona oli ollut Tauno Karilaan toimittama "Suuri kaskukirja", jossa oli paljon historiaan ym. liittyviä kaskuja ja kerroimme niitä vuorotellen toisillemme. Joskus toinenkin muisti saman kaskun, joskus se oli toiselta jo unohtunut.

Muisto kirjasta herätti mielenkiintoni, googlasin ja se löytyisi antikvariaatista. Kuva palautti mieleen ajatuksen, että olinko perinyt perheemme "Suuren kaskukirjan" ja sieltähän se löytyi kirjahyllystäni. Painos oli vuodelta 1952 ja kirjan takana oli isän kirjoittamia sivunumeroita. Uteliaisuuteni heräsi. Ensimmäinen johdatti vitsin luo, joka minua nauratti vielä nytkin. Isä oli kirjoittanut aikoinaan "Kokoustekniikka" nimisen oppaan. Ehkä kasku oli kiinnostanut häntä sen tähden. Se kuului seuraavasti:

Aloin lukea kirjaa enemmänkin ja nuoruuden tunnelmat alkoivat muistua mieleeni. Kirja on samalla eräänlainen historiankirja ja siinä on takana 15 sivun pituinen henkilöhakemisto. Jouduin toteamaan, että suurimman osan lukemistani kaskuista olin unohtanut täysin. 


KUN IHMINEN HALUAA UNOHTAA

Olen halunnut elämän mittaan unohtaa monenlaisia asioita. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä keveämmäksi on muodostunut hankalien muistojen ja tunteiden muodostama taakka, mutta se on vaatinut psykologista työskentelyä ja rukousta.

Olen terapiatilanteissa ja sielunhoitokeskusteluissa kohdannut ihmisiä, jotka haluavat epätoivoisesti unohtaa, mutta eivät pysty. Yleensä haluamme unohtaa tapahtumia, joista on kasautunut tunnetaakkaa: joita häpeämme tai joista tunnemme syyllisyyttä. Haluamme unohtaa epäonnistumisia ihmissuhteissa ja suorituksissa, vääriä valintojamme jne. Myös posttraumaattisia stressioireita aiheuttaneet menneisyyden tapahtumat halutaan unohtaa.

Pelkkä tahto unohtaa ei kuitenkaan riitä unohtamiseen. Onneksi on olemassa erilaisia psykologisia työkaluja, joilla voimme käsitellä menneisyyden tapahtumia, jotka edelleen aiheuttavat hankalia tunteita. Se voi tapahtua joko omahoitona tai keskustelemalla läheisten tai ammattilaisten kanssa. Muistolta voidaan riisua tuhovoima, jolloin se muuttuu vain elämänkulkuun kuuluneeksi tosiasiaksi

Mielenterveystalo tarjoaa suuren määrän ilmaisia omahoito-ohjelmia, joihin voi osallistua nimettömänä: https://www.mielenterveystalo.fi/fi/omahoito/tunnelukkojen-omahoito-ohjelma

Esittelyssä sanotaan:

"Tämä omahoito-ohjelma sopii kaikille, jotka haluavat tutkia omia tunnelukkojaan ja löytää uusia keinoja pärjätä hankalien tunteiden kanssa."

RAAMATTU OMAHOITOVÄLINEENÄ

Kognitiivisen terapian perustajiin kuulunut Albert Ellis oli ateisti, mutta totesi, että ihmiset ovat kautta käsitelleet hankalia tunteitaan Raamatun avulla.

Tehtyä ei saada tekemättömäksi, mutta sen merkitystä voidaan muuttaa. Teko, jota kadumme, voi saada uudenlaisen merkityksen ja joskus voi muuttua jopa kiitoksen aiheeksi. Pahinkin asia elämässämme on tuonut mukanaan myös jotain hyvää. Kannattaa luottaa Roomalaiskirjeen (8:28) viisauteen: "Me tiedämme, että kaikki koituu niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa ja jotka hän on suunnitelmansa mukaisesti kutsunut omikseen." Vaihtoehtoisessa käännöksessä sanotaan: "Jumala johtaa kaiken niiden parhaaksi, jotka häntä rakastavat." Minua on lohduttanut juuri tuo vaihtoehtoinen käännös, joka vakuuttaa, että vaikka minä olen tyrinyt elämässä, sekin muuttuu Jumalan kädessä lopulta minun parhaakseni.

Psalmeissa tulevat esiin erilaiset ihmisten raadolliset tunteet ja vuorovaikutus Jumalan kanssa. Daavidkin halusi varmaan unohtaa rikoksensa ja sanoo psalmissa 51: Minä tiedän pahat tekoni, minun syntini on aina minun edessäni. Psalmeista on nimetty ns. katumuspsalmeiksi 6, 32, 38, 51, 102, 130 ja 143. Ne ovat auttaneet monia omien ahdistustensa kanssa kamppailevia. Psalmissa 32 Daavid toteaa: Minä sanoin: "Tunnustan syntini Herralle." Sinä annoit anteeksi pahat tekoni, otit pois syntieni taakan.

Virsikirjassa on myös katumusvirsiä (277 - 292). Niistä olen poiminut virren 289.

1.
Vain sinä tunnet minut, Vapahtaja,
ja tiedät lääkkeen kaikkiin haavoihin.
Jos luoksesi en pääse voittajana,
saan tappioni tuoda kuitenkin.

2.
Jos en voi suoraan Isän syliin juosta
ja uskon varmuudesta riemuita,
saan ahdistuksen yössä sinuun luottaa
ja ääneen huutaa: Herra, armahda!

3.

Jos en voi katsettani sinuun nostaa
ja lapsen lailla jäädä turviisi,
saan katumuksen, tuskan alta pyytää:
Nyt minuun tartu, Vapahtajani!

https://www.youtube.com/watch?v=oNttBCHNXSo