PYHÄ KUOLEMA

Olen saattohoitotukihenkilönä viime vuosina miettinyt kuolemaa ja nimenomaan erilaisten ihmisten kuolemaa. Kuoleman pyhyys ja syvä mysteeri on koskettanut aivan eri tavoin kuin aikaisemmin. Olen tajunnut, että kuolemassa on aina läsnä jotain meille käsittämätöntä pyhää. 

Tänä vuonna olen sytyttänyt kynttilän entisen mieheni haudalle ja kotona olen sytyttänyt kynttilän vanhempieni muistolle ja teloitetun setäni muistolle ja ensimmäistä kertaa myös vanhemman veljeni muistolle. 

Jouduin veljeni muistotilaisuuden takia pohtimaan lapsuuttamme ja myös isäkuvaamme. Kaivoin kirjahyllystä isäsuhteesta (omasta ja muiden) kirjoittamani kirjan ja luin sen alusta runon:

Isäni kuva minun sielussani

rikki revitty, yhteen liimattu

elää hyvää elämäänsä

• ja minä omaani

Isäsuhde on prosessi, joka jatkuu vielä isän kuoleman jälkeen. Tuossa vaiheessa isän kuolemasta oli kulunut seitsemän vuotta. Nyt aikaa on kulunut enemmän ja olen tajunnut, miten merkittävän jäljen hän on kannustuksellaan jättänyt psyykeeni. Kirjassa kuitenkin totean, että isä piti minua lupaavana kykynä.

Kirjoitin kirjassa myös isän kuolemasta.

Muutama vuosi sitten taas pohdin isäsuhdetta ja siitä oli siilautunut pois tummia sävyjä ja päälimäisiä tunteita oli syvä kiitollisuus häntä kohtaan. Kirjoitin seuraavan runon:

ISÄNI KANNUSTUS

Isäni oli kuningas

- mielestäni.

Kun kuningas sanoi:

"Oletpa taitava.",

uskottava oli.

Ja kuningasisäni

jäi asumaan aivoihini.

Yhä kuiskii:

Hyvä, oikein hyvä.

Olin aikoinaan suunnitellut vanhempieni siunaustilaisuudet Hietaniemen Krematoriokappeliin. Se on todella kaunis kappeli.  Järjestin aikoinaan tyttäreni puolesta entisen mieheni hautajaiset täällä Forssassa. Tuttu pappi piti hoitavan siunauspuheen meille, joilla oli mielessä se terve nuori mies ja hänen muuttumisensa vammautuneeksi vaikeaksi lähimmäiseksi. Hautajaisten jälkeen hänen kuvansa parani sielussani ja koin, että nyt hän on se sama ihana itsensä siellä Taivaassa ja saan elää jälleennäkemisen toivossa.

R.I.P Veljeni Pentti

Olin eilen siunaustilaisuudessa siellä tutussa Krematorion kappelissa, kun minulle tärkeä isoveljeni siunattiin Jumalan käsiin, kuten pappi sanoi.