YKSINÄISYYS JA ULKOPUOLISUUS

Yksinäisyyden tunne ei ole kenenkään oma vika eikä se ole häpeä. Sen on elämä aiheuttanut, ja elämä voi sen parantaa. Lapsena koettu yksinäisyydentunne voi seurata ihmistä aikuisuuteen asti, mutta se ei ole kuitenkaan mikään kohtalo. Hirveimmästäkin lapsuudesta voi selviytyä. Englantilaisen Teresa Cooperin riipaiseva lapsuuskuvaus kertoo tositarinan tytöstä, joka oli eristetty, huumattu ja seksuaalisesti hyväksikäytetty, mutta hän selviytyi.

Ihmisen yksinäisyydentunteiden juuret ovat kuitenkin usein lapsuudessa. Me emme yleensä muista paljoakaan siitä, mitä on tapahtunut meille alle neljävuotiaana. Meillä ei ole tietoa siitä, miten kiintymyssuhteemme lähimpään hoivaajaan on rakentunut. Yleensä hoivaaja on ollut äiti. Onko hän vastannut tarpeisiimme, ruokkinut ja lohduttanut ajallaan ja ollut läsnä ja iloinnut meistä. Onko hän ollut rakentamassa elämämme pohjaksi vahvan perusturvallisuuden tunteen ja turvallisen kiintymystyylin.

Pinnasängyssä alkanut yksinäisyydentunne voi jatkua halki elämän aina vanhuuteen asti. Hylkäämisen tunnelukko oli kehittynyt ystävälleni varhain ja se väritti myös hänen vanhuuttaan.

"Kasvoin maanviljelijäperheessä. Olen oikeastaan joutunut koko elämäni ajan kärsimään turvattomuudesta ja yksinäisyydentunteesta. Meidät jätettiin yksin. Se oli pakko. Minulla oli vanhempi sisar, joka joutui vahtimaan meitä nuorempia. Hän on kertonut siitä, miten vauvana itkin surkeasti, kun äiti oli iltalypsyllä poissa. Siihen aikaan vauvan itkua ei pidetty mitenkään pahana asiana, sanottiin vain, että keuhkot vahvistuvat. En tietenkään muista vauvaikää. Mutta minulla on ahdistavia muistikuvia siitä, että me lapset olimme hämärässä huoneessa ja siellä oli kaksi pinnasänkyä seinän vierellä ja minä pelkäsin ja itkin ja pikkuveljeni oli vauva ja itki. Kai minä olen koko elämäni ajan kantanut sitä hylätyn taakkaa."

Pitkittynyt yksinäisyyden tunne ei ole persoonallisuuden piirre, joka saataisiin geeneissä. Sen pohja on lapsuudessa ja nuoruudessa ja niiden aikojen ihmissuhteissa. Kun kuulee selviytyjien tarinoita riipaisevista lapsuudenkokemuksista ja hylätyksi tulemisista, voi vain olettaa, miten paljon on tarvittu terapiaa ja / tai korjaavia kokemuksia, että ihminen on aikuisena pystynyt hyvään elämään ja turvallisiin kiintymyssuhteisiin. 

TUNNELUKKO ELÄMÄÄ HANKALOITTAMASSA

Aikuisena havaittu hylätyksi tulemisen tunnelukko ja ulkopuolisuuden tunnelukko kertovat, että jotain on mennyt joskus pieleen. Ihminen tulkitsee aikuisena virheellisesti ihmissuhteitaan siten, että hän luulee tulevansa lähisuhteissa hyljätyksi ja häntä ei haluta muiden seuraan. Tulkinta vaikeuttaa elämää ja saa aikaan hankalan yksinäisyyden tunteen.

Tällä hetkellä on psykologiassa määritelty kahdeksantoista tunnelukkoa. Suomalaisessa mielenmaisemassa syyllisyys voidaan myös mielestäni määritellä tunnelukoksi häpeän rinnalle. Myös sen juuret ovat kehityksemme varhaisvaiheissa ja myös se voi värittää laaja-alaisesti elämäämme ja saa tulkitsemaan maailmaa vinoutuneesti. 

Skeematerapiaksi nimetty menetelmä tunnelukkojen avaamiseksi ei etsi varsinaisesti tunnelukkojen syitä lapsuudesta tai nuoruudesta, vaan lähtee käsittelemään vinoutuneita uskomuksiamme ja ajatuksiamme ja yrittää muuttaa niitä realistisemmiksi, jolloin myös tunteet muuttuvat.

Olen huomannut, että ulkopuolisuuden tunnelukko askarruttaa ihmisiä, koska maaliskuussa kirjoittamaani blogia tunnelukon aukaisemisesta luetaan edelleen päivittäin. LINKKI>>>

Skeematerapian kehittäjät Jeffrey Young ja Janet Klosko ovat rakentaneet erilaisia väittämiä sisältävän mittarin, jolla voidaan tutkia tunnelukon esiintymistä. Vastaajan tulee arvioida, miten osuvasti väittämä pitää paikkansa hänen kohdallaan pistein 1 – 6. Täysin osuva kuvaus saa kuusi pistettä ja ei lankaan osuva saa yksi pistettä ja muut siltä väliltä. Jos asteikko olisi yhdestä viiteen, ihminen helposti valitsee sen keskimmäisen vaihtoehdon. Nyt hän joutuu pohtimaan, kumpaan oma ajattelu enemmän viittaa normaaliin ajatteluun vai tunnelukkoon. Todellisuudessa mittarin vastausten pohjalta ei vielä voida sanoa mitään varmaa, voidaan vain tehdä olettamuksia. Syvä yksinäisyydentunne voi pohjautua kahteen seuraavaan tunnelukkoon:

HYLKÄÄMISEN TUNNELUKKO

Seuraavat toteamukset mukailevat hylkäämisen tunnelukkoon liitettyjä kuvauksia.

Pelkään usein, että rakastamani ihmiset kuolevat, vaikka pelkoon ei ole mitään järkevää syytä.

Takerrun joskus ihmisiin, koska pelkään kohtuuttomasti, että he jättävät minut.

Pelkään usein, että minulle tärkeät ihmiset hylkäävät minut.

Pelkään ettei kukaan tue minua, jos tapahtuu joku onnettomuus.

Ajattelen aina, että yksinäisyys on kohtaloni.

Ahdistun aina kun joku minulle tärkeä ihminen joutuu lähtemään jonnekin kauemmaksi. Koen myös tilapäisen eron vaikeana.

Välillä olen niin huolissani hylätyksi tulemisesta, että itse käyttäydyin niin, että muut eivät kestä minua ja hylkäävät minut.

En luota siihen, että ihmisten tuki olisi pysyvää.

Minun on vaikea avautua, koska en luota ihmisiin.

Minusta tuntuu, että en voi valita ystäviäni.

Olen jatkuvasti huolissani siitä, että ihmiset, joista pidän, löytävät itselleen parempia ystäviä ja hylkäävät minut.

Minulla on jatkuva pelko siitä, että menetän juuri ne ihmiset, joita ilman en pärjää elämässä.

Ajattelen, että minun täytyy salata todelliset ajatukseni ja tunteeni, ettei minua hylättäisi.

ULKOPUOLISUUDEN TUNNELUKKO

Kuvaukset

Minulla on tunne, että jos katoaisin huomenna, kukaan ei huomaisi sitä.

Kukaan kiinnostava mies/nainen ei voisi rakastaa minua saatuaan tietää puutteeni.

Kukaan kiinnostava mies/nainen ei haluaisi suhdetta kanssani, jos hän tuntisi todellisen minäni.

Olen luonnostani virheellinen ja puutteellinen.

Vaikka yrittäisin kuinka, en saa kuitenkaan elämääni kiinnostavaa miestä/naista, joka kunnioittaisi minua ja saisi minut tuntemaan olevani arvokas.

En ole muiden ihmisten rakkauden, huomion tai kunnioituksen arvoinen.

Olen pohjimmiltani ihminen, jota muut eivät voi hyväksyä, enkä halua paljastaa sitä tosiasiaa muille.

Jos muut tietäisivät peruspuutteeni, en voisi katsoa heitä silmiin.

Silloin kun ihmiset ilmaisevat pitävänsä minusta, minulle tulee tunne, että olen jotenkin huijannút heitä.

Huomaan usein, että kriittiset ja torjuvat ihmiset vetävät minua puoleensa.

Minulla on salaisuuksia enkä halua lähelleni ihmisiä paljastamaan niitä.

Olin sellainen lapsi, että vanhempani eivät voineet rakastaa minua.

En kerro ihmisille, millainen todella olen.

Eräs suurimmista peloistani on, että puutteeni paljastuvat.

En voi ymmärtää, kuinka joku voi pitää minusta.

TUTKITTUA TIETOA YKSINÄISYYDESTÄ

Osallistuin tämän viikon maanantaina Kanta-Hämeen tietokirjailijoiden järjestämään tilaisuuteen Hämeenlinnan kirjastossa. Puheenjohtajamme haastatteli yksinäisyyttä paljon tutkinutta kasvatuspsykologian professoria Niina Junttilaa (kuva yllä). Hän on kirjoittanut kirjan nimeltä "Yksinäisyyden monet kasvot". Saman päivän Hämeen Sanomat oli huomioinut kiitettävästi tilaisuuden ja haastatellut Niina Junttilaa etukäteen. Haastattelussa hän totesi: "Usein ajatellaan, että yksinäiset ihmiset olisivat jotenkin huonompia tai heikompia kuin muut. Se ei pidä paikkaansa, mutta siksi keskustelu yksinäisyydestä on vaikeaa. Sen tabun haluan murtaa." Kirja sisältää sekä tutkimustuloksia että runsaasti yksinäisyyttä kokeneiden erilaisten ihmisten haastatteluja. Jokainen yksinäisyydentunnetta kokenut löytää paljon tuttua. Tunne siitä, että itse on jotenkin poikkeava, koska kokee itsensä yksinäiseksi ja ulkopuoliseksi, hälvenee kirjaa lukiessa.

Olen tavannut paljon yksinäisyyden kanssa kamppailevia ihmisisä sekä terapiatilanteissa että erilaisilla kursseilla ja päivillä. Olen luennoinut yksinäisyydestä ja myös pitänyt muutamia vuosia sitten joitakin viikonloppukursseja yksinäisyydestä. Aihe oli tuttu. Minua kosketti eniten Junttilan kirjassa tutkimustulos, jonka hänen oppilaansa yliopistossa oli saanut analysoidessaan Junttilan materiaalia omaa graduaan varten. 

On todettu, että vanhana itsensä yksinäiseksi tuntevat ovat tunteneet jo lapsena yksinäisyyttä. Lapsuuden tunteella on ollut syynsä olosuhteissa. Niiden samojen olosuhteiden haavat vaikuttavat vielä myöhemmin tunnemaailmassa ellei niihin saada apua. Jos todetaan vain lyhyesti, että itsensä yksinäiseksi tunteva on yleensä tuntenut yksinäisyyttä jo lapsena, voidaan saada käsitys, että kyseessä on pysyvä persoonallisuuden piirre. Siitä ei kuitenkaan ole kyse, vaan alunperin normaalin lapsen normaali reaktio epänormaalissa tilanteessa.

Niina Junttilan johdolla tehtiin vuonna 2017 Helsingin Sanomissa kysely, jossa kerättiin kokemuksia yksinäisyydentunteesta, ulkopuolellesulkemisesta ja näkymättömänä olemisen kokemuksesta. Kyselyyn saatiin lähes 700 vastausta. Suurin osa vastaajista oli 21 – 45 -vuotiaita.

Annika Fagerholm etsi aineistosta graduaan varten sellaiset vastaukset, jotka liittyivät koulumuistoihin ja analysoi ne. Hän luokitteli koetun ulkopuolellesulkemisen ja näkymättömyyden oletetut syyt koulussa seitsemään eri luokkaan:

- kotona koetut ongelmat

- sosiaalisten taitojen heikkous

- ystävyyssuhteisiin liittyvät ongelmat

- minäkäsitys

- erilaisuuden tunne

- koulukiusaaminen

- avun hakemisen onnistumattomuus

On surullista, että meidän hyvä koulutusjärjestelmä voi jättää pahoja jälkiä ihmisiin. Vastaajista suurin osa oli peruskoulun suorittaneita. Opetin aikoinaan psykologiaa aikuisopiskelijoille, jotka olivat käyneet vanhanajan kansakoulua. Koulukiusaamismuistoja ei ollut kovinkaan paljon, mutta opettajien minäkäsitystä nujertava kasvatustyyli oli jättänyt jälkensä. Siihen aikaan ei ollut yleensä edes mahdollista hakea apua yksinäisyydentunteisiin eikä kotona koettuihin ongelmiin.

Yksinäisyyden tunteet ovat yhteydessä moniin eri kielteisiin ilmiöihin ja Junttilan mukaan on arvioitu, että Suomessa yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden tunteen liitännäisilmiöt tulevat maksamaan noin 15 miljardia vuodessa. Mukaan on laskettu mm. lastensuojelun, perhetyön, koulun ja varhaiskasvatuksen menoja Työikäiset yksinäiset käyttävät enemmän lääkärinpalveluja ja heillä on enemmän sairauspoissaoloja. Yksinäisyys voi johtaa syrjäytymiseen ja jokaisen syrjäytyneen kustannukset yhteiskunnalle ovat suuret. 

On laskettu, että jos työikäinen syrjäytyy, hänen aiheuttamansa kustannukset yhteiskunnalle on huomattavat, mutta jos nuori syrjäytyy jo ennen aikuistumistaan ja jää pysyvästi koulutuksen ja työelämän ulkopuolelle, hän tulee maksamaan yhteiskunnalle elämänsä aikana noin 1,2 miljoonaa euroa. Yksinäisyyden tunne voi myös vaikuttaa nuorten hakeutumiseen erilaisiin radikaalisiin ryhmittymiin. Kouluampumisten takana voi olla myös yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden tunne. 

Myös vanhusten yksinäisyys tulee kalliiksi, koska se lisää heidän hoivatarvettaan ja vähentää mahdollisuuksia selviytyä itsenäisesti kotona. THL:n vuonna 2022 tekemän vanhuspalvelujen asiakastyytyväisyyskyselyn mukaan yksinäisyys on asiakaskuntaan kuuluvien yli 65-vuotiaiden ihmisten yleisin ongelma. Viidesosa kyselyyn vastanneista ilmoitti kärsivänsä yksinäisyydestä usein tai jatkuvasti. Tutkimusten mukaan ihmisen yksinäisyydentunne on suurin 16-vuotiailla ja yli 85 vuotiailla.

Englantilainen Teresa Cooper on syntynyt 1967 sivistysvaltioon, jonka lastensuojeluun tutustuin viime vuosituhannella. Enpä silloin tiennyt, miten suuria virheitä siellä tehtiin samoihin aikoihin.  Hänen lapsuuden yksinäisyydentunteensa taustalla oli kaikki seitsemän edellä kuvattua kouluiässä rakentunutta yksinäisyyden syytä. 

1. kotona koetut ongelmat: Vanhemmat olivat eronneet. Isä oli aggressiivinen, tytärtä kaltoin kohteleva alkoholisti ja lähivanhempi, äiti oli psyykkisesti sairas. Teresa huostaanotettiin ja sijoituspaikat vaihtelivat. Kirkon omistamassa Kendal Housessa ongelmat olivat massiivisia.

2. sosiaalisten taitojen heikkous: Teresalla oli vaikeuksia saada ystäviä. "Kukaan ei halunnut leikkiä kanssani, eivät edes ikäiseni tytöt. Naapurimme puhui minulle aina niin kuin olisin saastaa." Hän muistelee retkeä, jolle toinen naapuri oli patistanut tyttärensä ottamaan Teresan mukaan: "Heti saavuttuamme paikalle Susie ja Jill aloittivat mykkäkoulun. On kamala tunne, kun joku ei sano sanaakaan tai katso edes kohti." Sisar oli yläasteella samassa koulussa, mutta ei usein tunnustanut Teresaa sisarekseen. "Luokkani tytöt eivät halunneet puhua minulle"

3. ystävyyssuhteisiin liittyvät ongelmat: Sisäoppilaitoksessa suurin osa tytöistä oli kääntynyt häntä vastaan johtohahmon yllyttämänä.

4. minäkäsityksen ongelmat: Hänen minäkäsitykseensä kouluikäisenä vaikutti se, että isänsä mielestä hän oli hullu kuten äitinsä. "Tiesin että en ollut hullu, mutta jos usein tulee kutsutuksi hulluksi, asiasta alkaa pian huolestua." Myös ulossulkemiset ikäisten joukossa nakersivat itsetuntoa.

5. erilaisuuden tunne: Poikkeavat olosuhteet kotona saivat hänet tuntemaan itsensä erilaiseksi. Sisäoppilaitoksessa hän tunsi itsensä erilaiseksi, koska ei ollut psyykkisesti sairas eikä huonotapainen tyttö, joille laitos oli tarkoitettu.

6. koulukiusaaminen: Hän oli vaikeasti koulukiusattu - ja varsinkin Sisäoppilaitoksessa

7. avun hakemisen onnistumattomuus.

Suurin ongelma oli, että hän ei saanut apua, vaikka sitä haki. Myöhemmin Teresan sijaisisän suorittamaa raiskausta ja sisäoppilaitoksen törkeitä lainvastaisia käytäntöjä tutkivat poliisit ja parlamentin jäsen ja Englannin kirkko, jonka alaisena nyt jo lakkautettu Kendall House toimi.

Kun Teresa alkoi aikuisena käsitellä osakseen tulleita viranomaisten väärinkäytöksiä, häntä koskevia asiakirjoja ei haluttu luovuttaa hänelle eikä edes poliiseille. Hän joutui ottamaan yhteyttä "omaan" parlamentin jäseneen, jotta asiat etenisivät. Viimein käsiin saatuihin asiakirjoihin nojaten parlamentin jäsen Neil Gerrard toi esiin parlamentille pitämässään puheessa Kendall Housen törkeitä väärinkäytöksiä. Hän mm. totesi, että lapsia kuten Teresaakin ylilääkittiin. Teresalle ei oltu määrätty psyyken lääkkeitä ennen Kendall Housea eikä hänellä ollut psykiatrista diagnoosia. Mutta Kendall Housessa lääkitseminen aloitettiin heti, vaikka hän yritti vastustella.  Lapsille ja nuorille suositeltu Valium-annos on jopa poikkeustapauksissa 5 – 10 mg, mutta Teresalle annettu annos oli päivittäin 80mg ja lisäksi suonensisäisesti 100mg. Lisäksi Teresalle oli annettu mm. skitsofrenian hoitoon tarkoitettuja lääkkeitä. Häntä oli myös pidetty muutaman vuoden aikana eristyksessä yhteensä 163 vuorokautta voimakkaasti huumattuna. Kirjassa hän esittää oletuksen, että oli tullut myös eristyksessä ollessaan seksuaalisesti hyväksikäytetyksi.

IKÄIHMISTEN YKSINÄISYYS

Yksinäisyys voi olla joillekin ihmisille positiivinen asia, mutta tässä käsittelen yksinäisyyden tunnetta, joka koetaan negatiivisena ulkopuolisuuden tunteena: läheisen tai läheisten ihmisten puuttumisena, ja elämän tuntemisena tyhjäksi, hiljaiseksi, yksitoikkoiseksi ja tapahtumaköyhäksi. Yksinäiseksi itsensä tuntevaa vaivaa myös mielekkään tekemisen puute. Elisa Tiilikaisen tutkimuksessa[1] yksinäisyyttä tarkasteltiin suhteessa menetettyjen tai toteutumattomien ihmissuhteiden aiheuttamiin tunteisiin. Hän tutki ilmiötä leskeytymisen, kumppanittomuuden, lapsettomuuden ja lapsenlapsettomuuden sekä eläköitymisen näkökulmasta ja totesi niiden kaikkien vaikuttavan siihen, miten ihminen kokee vanhuudessa yksinäisyyttä.

Myöhemmällä iällä koetun yksinäisyyden taustalla näkyvät Tiilikaisen mukaan myös erilaiset elämäntapahtumien haavat. Niiden jäljet olivat voineet olla läsnä yksinäisyyden kokemuksena läpi elämän tai nousseet pintaan vasta myöhemmissä elämänvaiheissa. Amerikkalainen vanhuuden yksinäisyyttä tutkineen psykologi Ami Rokachin mukaan yksinäisyydentunne on ihmisen olemassaoloon kuuluva ilmiö, jota kuka tahansa voi kokea ja vaikka yksinäisyyden kokemus on tuttu meille kaikille, yksinäisyyden merkitykset, syyt ja seuraukset ovat yksilöllisiä.

Eri ihmisten vastentahtoisen yksinäisyyden esiin nostamia tunteita ovat kokemukseni mukaan olleet katkeruus, kateus, häpeä, syyllisyys, alemmuus, ahdistuneisuus, viha ja toivottomuus sekä alakulo.

Ikääntynyt ystäväni pohti yksinäisyyttään ja kertoi: "Kun on päivästä toiseen hiljaa, alkaa rentoutua ja tulee tilaa muistoille. Yksinäisyys on tehnyt sen, että lapsuudesta on alkanut nousta pintaan vaikeita asioita ja tunnen niitä samoja tunteita kuin silloin pienenä. Olen ollut aikaisemmin terapiassa, koska olen ollut pedofiilin uhri. Kakki ne muistot, joita aikoinaan terapiassa käsittelin ovat haalistuneet, eivätkä enää ahdista, asenne niihin tapahtumiin on muuttunut. Mutta varsinkin aamuyöstä alkaa tulla mieleen ihan uusia muistoja ja riipaisevia välähdyksiä. En olisi tarvinnut lisää näitä muistoja. Nyt tulee varsinkin sellaisia, jotka uhkaavat mun itsetuntoani, muistoja tapahtumista, jolloin olen ollut avuton ja minulla oli tapana piiloutua erilaisiin koloihin. Aika usein olin lapsena komerossa kenkien keskellä ja ovi kiinni vedettynä. Aika paljon on tullut muistikuviin äitiin liittyviä asioita, minähän olin äidille näkymätön lapsi. Ensimmäistä kertaa elämässäni minulle on tullut moitemieli isää kohtaan. Minähän olin isän tyttö, mutta olen ajatellut, että miksi isä antoi äidin kohdella minua niin huonosti.

Kun terapiani päättyi, ajattelin, että ongelmani on hoidettu, mutta paljon on hankalia muistoja ja niihin liittyviä tunteita, on alkanut nyt yksinäisyydessä tulla esiin. Olin ollut niistä onnellisen tietämätön. Kai sitä varastoa riittää hautaan saakka.

Olen muuttanut tälle paikkakunnalle vasta eläkkeelle jäätyäni eikä minulla ole täällä ystäviä. Lapset asuvat perheineen täällä ja aluksi oli lastenhoitotehtäviä, mutta nyt lapsenlapset ovat kasvaneet niin, ettei minua tarvita. Vaikka olen mennyt erilaisiin ryhmiin, en ole saanut ystäviä, sellaisia joiden kanssa voisi lähteä vaikka lenkille. Kun lähdetään bussilla jonnekin retkelle kukaan ei sano, että tule mun viereen istumaan. On siellä muitakin yksinäisiä, mutta kai ne on jo luovuttaneet, ei ne etsi kontaktia."

Pidin eläkkeelle jäätyäni kymmenen vuoden ajan Helsingissä Kansan Raamattuseuran tiloissa yksinasuville 60+ naisille suunnattua kahden viikon välein kokoontuvaa elämänkaaripiiriä, jossa luentoni jälkeen keskusteltiin aiheesta pienemmissä ryhmissä. Paikalla oli vaihtelevasti 30 – 70 naista. Osalle yksineläminen oli ongelma ja toi mukanaan myös yksinäisyydentunteen, toiset olivat sopeutuneet yksinäisyyteen, jotkut jopa viihtyivät yksin. Ihmisillä oli monenlaisia tarinoita. Siellä oli: aktiivisia, elämästä nauttivia, oli väkivaltaisesta puolisosta vapautuneita, oli jätettyjä katkeria ja jätettyjä katkeruudesta selviytyneitä. Oli niitä, jotka toivoivat uutta kumppania. Oli varakkaita kulttuurinkuluttajia ja köyhiä, jotka joutuivat laskemaan jokaisen kuluttamansa pennin. Siellä oli psyykkisesti tasapainoisia ja oli vainoharhaisia, masentuneita ja muistisairaita. Yksinäisyydentunnetta käsiteltiin usein keskusteluissa ja etsittiin näkökulmia sen lieventämiseen.

Helsingissä ja suurissa kaupungeissa ihminen voi todella olla yksin varsinkin, jos on muuttanut sinne vanhana. Eräskin kävelysauvojen avulla vaivalloisesti liikkunut nainen totesi, että elämänkaaripiirimme oli hänen ainoa yhteisönsä. Hän oli muuttanut Helsinkiin tyttären perheen takia, mutta yhteisö jäi puuttumaan. Menetimme kokoontumistilan ja piiri päättyi. Hänenkin kohdallaan surin tilannetta. Onneksi Helsingissä on mahdollista löytää yhteisöjä myös vanhana - sekä kristillisistä piireistä että muualta. Tarvitaan vain rohkeus ottaa se ensimmäinen askel. Siihen voi auttaa tutustuminen seuraaviin nettisivuihin.

APUA YKSINÄISYYTEEN

Ihminen kaipaa normaalisti yhteisöjä. HelsinkiMissio ilmoittaa tavoitteekseen yksinäisyyden torjumisen (https://www.helsinkimissio.fi/).

HelsinkiMissio on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton sosiaalialan järjestö. Tehtävämme on vähentää yksinäisyyttä ja lisätä hyvinvointia. Tunnemme yksinäisyyden ja tiedämme keinot sen voittamiseksi. Toimimme lähes sadan ammattilaisen ja tuhannen vapaaehtoisen voimin. Tarjoamme yksinäisyyttä lievittäviä palveluja valtakunnallisesti sekä mahdollisuuden osallistua vapaaehtoisena kohtaamaan muita. https://www.helsinkimissio.fi/mita-on-yksinaisyys/

Järjestön kotisivulta voi ladata aikuisille tarkoitetun yksinäisyyttä käsittelevän tehtäväkirjan, jossa on 178 sivua (https://www.helsinkimissio.fi/tarvitsetko-apua/aikuisille/yksinaisyys-tehtavakirja/)

Myös Mielenterveystalo tarjoaa ilmaiseksi omahoito-ohjelmaa yksinäisyydestä. Sitä voi käyttää nimettömänä. Materiaaliin kannattaa tutustua, jos tuntee olonsa yksinäiseksi, vaikka ei aikoisikaan toteuttamaan omahoito-ohjelmaa. (https://www.mielenterveystalo.fi/fi/omahoito/yksinaisyyden-omahoito-ohjelma). Mielenterveystalon sivuilta löytyy suuri valikoima eri ongelmien hoitoon tarkoitettuja omahoito-ohjelmia. Yksinäisyydentunteeseen liittyy usein masennus ja sivuilta löytyy myös siihen oma ohjelmansa.

LAUMAN JÄSENYYS

Me ihmiset olemme luonnostamme yhteisöjä kaipaavia laumaolentoja. Kristityillekin suositellaan aina liittymistä laumaan.  Olin vielä kaksi vuotta uskoontuloni jälkeen laumaan kuulumaton "lammas". Yritin lukemalla eri kristillisten suuntien kirjallisuutta etsiä sitä laumaa, joka omistaisi totuuden. Koska olin tullut uskoon ollessani kotona yksin, luontevaa liittymistä laumaan ei ollut. Runsaan kahden vuoden kuluttua "löysin" luterilaisen kirkon ja rakastan sen jumalanpalvelusta. En kuitenkaan kokenut kuuluvani laumaan: sen sisällä oli monta erilaista laumaa. Olin tietoinen eri herätysliikkeistä ja sitten etsintäsi kohdistui niihin.

Kerran lukiessani Helsingin Sanomia, huomasin erään sivun oikeassa alakulmassa Sana-lehden mainoksen. Muistin että äiti oli tilannut lehteä kesämökkimme lähellä olevien kahden maalaistalon asukkaille ja päätin tilata sen itselleni. Lehdessä puhuttiin uskoontulosta - ilmiöstä. jonka olin kokenut, mutta josta ei kirkossa puhuttu. Sitten näin lehdessä ilmoituksen seuran kesäjuhlista Porissa ja päätin mennä sinne. Hankin lapsenvahdin ja lähdin linja-autolla matkaan. Perillä oli koulun pihalla iso teltta. Sisältä kuului kaunista laulua. Oli ruokatauon aika ja teltta oli muuten tyhjä, vain kuoro harjoitteli siellä. Istuin penkille. Olin ainoa kuuntelija, mutta kuuntelin lumoutuneena. Tunsin tulleeni oikeaan paikkaan. Kun kuoron johtaja sanoi lopuksi: "Muistakaa laulaa Hengessä ja totuudessa", olin varma siitä, että nyt köysin laumani.

Uskovien laumat ovat hoitavia ja niihin sitoutuminen tuo mukanaan myös ihmissuhteita, jotka hälventävät yksinäisyyttä. Jos ihminen kuitenkin lähtee pois tiiviistä laumasta, yksinäisyyden tunne voi olla aluksi musertava. Heitä varten on olemassa mm. Uskonnon uhrien tukiyhdistys. LISÄÄ>>>  https://www.uskontojenuhrientuki.fi/

Kun menin ensimmäisen kerran laumani Kansan Raamattuseuran toimintakeskukseen Vivamoon, siellä aloitettiin tilaisuus laulamalla seuran oppi-isiin kuuluneen Niilo Tuomenoksan sanoittama laulu, joka kolahti minuun. Nykyään sitä lauetaan vain harvoin ja tulkoon siksi linkitetyksi tähän loppuun.

https://www.youtube.com/watch?v=z8wHlJvpGw8

[1] Elisa Tiilikainen: Yksinäisyys ja elämänkulku. Laadullinen seurantatutkimus ikääntyvien yksinäisyydestä. Helsingin yliopisto. Valtiotieteellisen tiedekunnan julkaisuja 2016:4.