VELJESTEN VIHA- YM. PUHEITA

VELJESTEN ERILAISUUKSIA JA YHTÄLÄISYYKSIÄ

Sukellukseni 30-luvun äärioikeistolaisuuteen viime viikon blogin tiimoilta sai minut taas pohtimaan isäni ja hänen veljenä erilaista aatemaailmaa. Isäni vihasi Ryssää - setäni kapitalisteja. Isäni oli innostunut Suur-Suomesta - setäni Neuvostoliitosta. Isäni oli saanut upseerikoulutuksen RUK:ssa Haminassa, setäni poliittisen upseerin koulutuksen Neuvostoliitossa 1931-32. He eivät olleet sodassa vastakkain, koska setäni oli teloitettu ennen sotaa.

Molemmat olivat järjestöihmisiä ja molemmat olivat omistautuneet aatteensa järjestötoimintaan välillä kokopäivätoimisesti. Molemmat olivat kirjoittajia ja juhlapuhujia. Isäni toimitti sodan aikana vallatuille alueille suunnattua "Vapaa Karjala" -lehteä, setä oli toimittajana 30-luvulla "Vapaus" -lehdessä Leningradissa. Molemmat pitivät huolta ruumiinkunnosta ja harrastivat liikuntaa. Molempien poikien suhde äitiin oli lämmin ja idealisoiva. Isäni suhde omaan isäänsä on minulle arvoitus. Hän ei koskaan puhunut isästään mitään - äidistään sitäkin enemmän. Väinön vihapuheen kohteena oli myös isä, joka oli hänen mielestään hänelle ensimmäinen "herran" ja rahanahneen porvarin edustaja.

                                                                 Kuvassa  veljesten vanhemmat

Väinö oli pyrkinyt oppikouluun ja selvittänyt sisäänpääsykokeet, mutta ei halunnut mennä oppikouluun. Hänestä tuli työmies ja isästäni maisteri kuten myös perheen esikoispojasta. Veljesten elämäntavat olivat varsin erilaiset. Valpon tietojen mukaan: "Keto on harvinaisen kaunis mies ja hyvä puhuja, viinaan ja naisiin menevä mies." Hän oli ollut kaksi kertaa kihloissa ja ne olivat purkautuneet ja toteaa kirjeessään: "Yksin on niin reilu olla, ei kukaan napise vaikka asiat ei menekään kaikkein parhainta latuaan..." Sisarelleen Martalle hän kirjoitti: "Muuten omituista, että kaikki minun entiset morsiameni saavat paremman puolison kuin mitä he minusta olisivat saaneet. Kunnia heidän muistolleen." Väinö totesi kirjeessään 1924 "Viekää minulta viini, naiset ja musiikki, ja sallikaa minun tehdä itsemurha." Isäni oli lähes raitis ja kunnollinen perheenisä, mutta myös ankara, joskin minua kannustava kasvattaja. Väinö-setä on ollut pehmeämpi ja leikkisämpi. Isäni ei olisi koskaan laskenut leikkiä itsestään. Setäni Väinö oli syntynyt Forssassa 1895 ja isäni Tampereella 1907. En tiedä yrittikö isoveli ohjeistaa pikkuveljeä oman aatteensa polulle kirjeitse, mutta isäni pysyi uskollisena perheen oikeistolaisille arvoille ja kristillis-isänmaalliselle ajattelulle.

Olen kirjoittanut sedästäni blogin jo aikaisemmin https://www.anjalaurilankotisivu.com/l/kynttila-teloitetun-setani-muistolle/ Erään sukulaisen jäämistöstä löytyi keväällä valokuvia ja kirjeitä, joihin tutustuminen innosti minua kirjoittamaan lisää. Hänen kohtalonsa oli ollut suvulle epäselvä ja mitä ihmeellisimpiä huhuja tuosta värikkäästä miehestä oli liikkeellä. Suvun eri jäsenet olivat tehneet Väinöstä tiedusteluja eri aikoina. Olimme etsineet tietoja miehestä nimeltä Väinö Johannes Peltoniemi, mutta hän olikin Neuvostoliitossa Vaino Frantsevitsh Keto (joskus myös Vaino Hakanen), mikä selvisi tohtori Aimo Ruususen avulla. Hän on julkaissut kirjan Petroskoin alueen teloituksista (Punakankaan suomalaiset: teloitus- ja hautapaikka Krasnyi bor 1937-1938. Sastamala: Warelia, 2020).

VÄINÖN ELÄMÄSTÄ

Väinö kävi ammattikoulun. Myöhemmin hän itse syyttää kypsymättömyyttään, mutta oli myös katkera vanhemmilleen, koska nämä eivät olleet kannustaneet häntä aloittamaan oppikoulua, jossa vanhempi veli jo opiskeli. Väinö liittyi Sos.dem. nuorisojärjestön jäseneksi 13-vuotiaana. Hän oli ammattikoulun jälkeen jo 14-vuotiaana teollisuustöissä. Hän työskenteli ainakin Koivulan kenkätehtaassa. Väinö tilasi itselleen kotiin Kansan Lehteä.

Väinö lähti Amerikkaan yksin harvinaisen nuorena ja yksi syy oli vaikea isäsuhde. Amerikassa oli jo perheen isän sisaruksista neljä, mutta hän ei mennyt heidän luokseen vaan aloitti itsenäisen elämän. Ennen lähtöä 17-vuotiaasta Väinöstä otettiin valokuva.

Ellis Islandin dokumenteista selviää, että laivalääkärin mukaan Väinö oli joka suhteessa terve. Iho oli vaalea, hiukset mustat ja silmät siniset. Pituutta oli 5'10½" eli 179 cm. Väinö aloitti sekalaisissa töissä. Hän työskenteli lyhyitä pätkiä kaivoksilla, metsätöissä ja maataloudessa.

Isäni sukukronikasta ilmenee Väinön alkuaikojen vaikeudet ja myös se, miten herkästi hänelle tuli äiti mieleen.

Kuvassa Väinöllä on syndikalistisen Industrial Workers of the World (IWW) järjestön One Big Union -nauha. Termi tarkoitti sitä, että työläisten pitäisi organisoitua yhdeksi suureksi etujärjestöksi. Väinö toimi järjestön asiamiehenä, Kuva on otettu Duluthissa vuoden 1915 paikkeilla.

Wikipedia kertoo sydikalismista: "sosialistisen työväenliikkeen aatesuunta, joka perustuu ammattiyhdistystoimintaan. Se pyrkii tuotantovälineiden haltuunottoon voimakeinoin ja poliittiseen valtaan käyttäen keinonaan ammattiyhdistysten joukkovoimaa, sekä sitä kautta toteuttamaan sosialismia. Sen tärkeimpinä keinoina ovat olleet lakot, jotka tapaavat olla yllättäviä ja joilla usein pyritään aiheuttamaan vahinkoa, sekä jopa suoranainen sabotaasi ja vastaava."

Vuonna 1922 Väinö oli vielä teollisuustöissä ja perustelee radikalisoitumistaan kirjeessä Suomessa olevalle ystävälleen: "Olen teollisuustyöläinen ja ainoastaan työläiset ovat minun veljiäni ja sisariani. Joka taistelee työväenluokkaa vastaan on minunkin vastustajani. Työväenluokan taistelua ei voi suorittaa johtajat ja politiikukset, koko työväenluokan täytyy tulla tietoiseksi omasta asiastaan ja menettelytavoista. Meidän voima ei ole parlamentissa vaan teollisuuksissa, jossa me suoritamme sen työn, joka on välttämätön koko ihmiskunnan olemassaololle. Parlamentti on ase kapitalistien käsissä. On turhaa iskeä aseeseen, ainoa keino on herpaannuttaa käsi joka tätä asetta kantaa ja se on tuotanto ja jakolaitos, jossa on vallitsevan järjestelmän todellinen perusta. - Näin minä olen asiata koittanut selostaa Suomessa oleville, niin punakaartilaiselle, joka uskoo politiikkaan; valkokaartilaiselle ja uskovaisillekin. Olen onnistunut kovin huonosti. Kun valkokaartilainen kerskuu tekojaan, lähetän hänet luokkansa petturina (jos hän nimittäin on ollut työläinen) ensimmäiseen sähköpaaluun. Punakaartilaista olen koittanut kiskoa politiikan rämeiköstä oikealle perustalle, työmaalle, teollisuusunioon. Hän on nähnyt minussa lyhytnäköisen tolpion ja tuominnut minun periaatteelliseen pannaan."

Väinöllä alkoi olla lukuhaluja ja hän suoritti yliopistoon valmistavia kursseja Ferris-instituutissa (Grand Rapids, MI). ja toimi myöhemmin kahden eri vasemmistolaisen lehden toimittajana.

Vuonna 1923 hän oli jo Industrial-lehden toimittaja ja kuvassa takana vasemmalla. Hän kuitenkin luopui syndikalistisesta aatteesta ja liittyi Amerikan kommunistiseen puolueeseen vuonna 1926 (jäsen N:o 3932). Hän toimitti vuonna 1928 Työmies-lehden kalenterin ja oli vuosina 1928-30 kommunistisen Eteenpäin lehden toimittaja.

VELJESRAKKAUTTA

Seuraavana on otteita päiväämättömästä kirjeestä isälleni. Ehkä isä oli toisella kymmenellä.

Niin Uuno veliseni, olit pieni pojan tarrikka kun minä sieltä lähdin, muistaakseni 5-6 ikäinen. ... Sitten sain minä ajatuksen lähteä tänne Ameriikkaan - olin näet olevina liian viisas kuuntelemaan mitä rakas äiti ja isä toisinaan sanoivat silloin kun tein tyhmyyksiä. - Se oli kaunis huhtik. aamu, kun läksin. Sinä edellisenä iltana istuit polvellani ja juttelin Sinulle kaikkea mitä Ameriikassa toivoin näkeväni. Lähtö-aamuna Sinä nukkua porhalsit täyttä höyryä. Kuitenkin herätin Sinut ylös ja kädestä paiskasin hyvästit. Olimme viimeiseen asti mainiot ystävät. ... Sille vuoteelle jäit, tuollainen raavaan hevosen pään kokoisena nukkumaan. Käväsin sinä aamuhetkenä sanomassa Länsilehdon väelle hyvästit ja koko matkan kun sinne menin tuli minulla vesi silmäkulmasta. Äitiä ja Sinua Uuno paraiten jäin kaipaamaan. Toivon että Sinusta on kasvanut miehenalku, jonka puolesta ei vanhempien tarvitse hävetä. Sitä niin kovasti mieheksi tultua katuu kun on paha isälleen ja äidilleen. Otappa sinäkin tämän nyt veliseni huomioon, vaikka aina, vallankin Martta kehuu sinua hyväksi pojaksi

AMERIKASTA NEUVOSTOLIITTOON

Amerikassa oli 1929 pörssiromahdus ja sen seurauksena lama. Neuvosto-Karjalan johto alkoi houkutella maahan amerikansuomalaisia ja perusti New Yorkiin ja Torontoon värväystoimistot. Väinö oli ensimmäisten muuttajien joukossa vuonna 1930 ja värväsi sinne muitakin muuttajia. Muuttoaan hän katui myöhemmin katkerasti samoin värväystoimintaansa.

Neuvostoliiton värväystoiminta kohdistui ammattitaitoiseen työvoimaan. Lähtijän piti saada paikallisen työväenyhdistyksen suositus. Häneltä vaadittiin valmiutta sosialismin rakennustyöhön ja uskollisuutta neuvostovallalle. Karjalaan muutti noin 6500 henkilöä, joista 2/3 oli miehiä. Muuttajat toivat mukanaan uutta tekniikkaa maatalouteen ja teollisuuteen. Väinö ei asettunut Karjalaan, vaan Leningradiin, jossa opiskeli ja työskenteli myöhemmin toimittajana, kunnes hänet siirrettiin ennen teloitusta tupakkatehtaaseen töihin.

Väinöltä tuli enää harvakseltaan kirjeitä ja nekin amerikkalaisen välittäjän kautta. Viimeinen kirje tuli vuonna 1934. Ainoa Venäjän aikana kirjeessä saatu kuva on alla (toinen henkilöllisyystodistuksen ollut kuva saatiin 2019)

30-luvun loppupuolella alkoivat Stalinin vainot. Elokuussa 1937 "Leningradskaja pravdassa" julkaistussa kirjoituksessa Vapauden toimitusta nimitettiin "porvarillisten nationalistien pesäksi". Lehden toimittajia syytettiin yhteyksistä Suomeen, haluttomuudesta oppia venäjän kieltä sekä venäjästä käännettyjen materiaalien sabotoinnista. Monet Vapauden työntekijöistä pidätettiin ja tuomittiin "vakoilijoina, trotskilaisina, porvarillisina nationalisteina ja kansanvihollisina". Lokakuussa 1937 NKP(b):n Leningradin aluekomitea päätti lakkauttaa lehden. Sen viimeinen numero ilmestyi 6.10.1937. Setäni siirtyi työläiseksi tupakkatehtaaseen ennen kuin hänet vangittiin.

PROPAGANDISTI ISÄNI

Olin kuuntelemassa muutama vuosi sitten kirjamessuilla tietokirjailija Helena Pilkkeen esittelyä kirjastaan "Propagandaa Itä-Karjalaan." Menin sen jälkeen keskustelemaan hänen kanssaan. Kerroin, että olen hänen pääpropagandistiksi nimeämänsä Uuno Peltoniemen tytär. Hänen katseestaan luin ihmetyksen ja lievän närkästyksen. Hän oli tutkinut tarkkaan isäni kirjoituksia kirjaansa varten. Kirja sai minut kiinnostumaan isäni teksteistä ja Vapaa Karjala -lehdestä. Kansallisarkistosta ne löytyivät, mutta olivat nähtävissä vain luvanvaraisesti. Anoin lupaa. Puolen vuoden kuluttua minulle tuli puhelinsoitto, jossa virkailija kertoi, että anomus on ollut hänen pöydällään kuukausia ja hän halusi kuulla minua ennen päätöksentekoa. Selitin tilanteeni ja sain luvan tulla lukemaan ja kuvaamaan lehtiä.

Kun kirjaksi sidottu materiaali tuotiin minulle, hetki oli juhlallinen. Etusivulla kerrottiin, että lehdet oli arkistoon lahjoittanut Aimo Halila, joka oli isän "vanha hyvä kaveri" ja historian professori. Perheemme seurustelivat keskenään. Täytyy sanoa, että lämmin läikähdys kävi mielessäni, kun näin tutun miehen nimen. Sitten nousi melkein hiukset pystyyn, kun aloin tutkia isäni tekstejä.

Syksyllä -41, jolloin isä aloitti päätoimittajan pestin, hän kirjoitti nimimerkillä Rajankävijä "blogia", joka oli Helena pilkkeen mukaan pääkirjoituksen ja pakinan välimuoto. Palstan nimi oli "Viikon varrelta", 1942 sen nimeksi muuttui "Näkökulmastamme" ja samalla propagandan sävy rauhoittui. Isä syytti Stalinia valehtelijaksi ja Helena pilke syytti isääni valehtelijaksi. - Ehkä näin oli. Isäni tuntien ajattelen kuitenkin, että AKS:läinen tausta ja Suur-Suomi unelma yhdistettynä isäni ikuisen optimistin luonteenlaatuun sai hänet uskomaan todeksi sen, mitä kirjoitti.

Isä kommentoi palstallaan monesti neuvostoliittolaisten lehtien juttuja varsin pisteliäästi kuten seuraavassa: " Pitää todella olla kommunisti voidakseen sanoa Stalinia 'nerokkaaksi ja rakkaaksi'. Kukaan rehellinen ja järkevä ihminen ei sano järkeväksi miestä, joka tappaa pystyvimmät kenraalinsa, vaikka maa valmistuu sotaan... " Nälkää, vilua, pakkotyötä ja kuolemaa ovat Stalinin 'nerokkuus ja rakkaus' merkinnyt hänen orjalaumoilleen". Eräässä kirjoituksessaan isä arvosteli Stalinin pitämää puhetta toisen maailmansodan syttymisestä: pitkä, sekava ja kauttaaltaan valheen kyllästämä. Stalinin puhetta siteerataan ja isä kommentoi. "Tämä kaikki on valetta, kuten Stalinin puheesta voi odottaakin". Sitten isä kertoo oman totuutensa:

"Saksa hyökkäsi Venäjälle, koska se oli saanut tietää, että Venäjä odotti tilaisuutta hyökätäkseen Saksan selkään. Saksalaisten nopea eteneminen johtuu juuri siitä, että se sai rajaseudulla saarroksiin puna-armeijan parhaat joukot ja tuhosi ne. Jos joukkoja ei olisi koottu rajalle hyökkäystä varten, olisi niitä ollut maan muissakin osissa.... Hyökkäystä varten oli kerätty rajoille valtavat määrät .... Kaikkea oli sellaiset määrät, ettei niitä koskaan olisi tarvittu puolustusta varten... Ryssät ovat kautta aikojen tulleet tunnetuiksi valapattoina, ja rauhaa he ovat rakastaneet vain silloin, kun he eivät ole uskaltaneet hyökätä naapureitaan ryöstämään."

Isä halusi joskus kirjoitella vähän keveämmin ja tarttui aiheeseen kolhoosien ongelmista

UNELMAT SORTUIVAT

Väinö Pidätettiin 9.2.1938

Syytteiden sisältöä :

• vastavallankumouksellisen järjestön jäsen
• kirjoitti suomenkielisessä lehdistössä artikkeleita, joissa oli vastavallankumouksellinen sisältö
• harjoitti suomenkielisen väestön keskuudessa agitaatiota koulujen suomalaistamisen välttämättömyydestä
• valmensi määrättyjä suomalaisia henkilöitä vastavallankumouksellisessa nationalistisessa hengessä
• harjoitti vastavallankumouksellista propagandaa Neuvostoliiton hävittämiseksi sodassa kapitalististen valtioiden kanssa

Syytetään rikoslain pykälän 58 kohtien 10, 11 mukaan ja asetetaan 1. kategoriaan [kuolemaan tuomituksi].

Mitä ajattelee uskovan äidin poika ja esirukousten lapsi, kun hän tietää tulevansa ammutuksi lähitulevaisuudessa. Koska tahansa olisi voinut tulla se hetki, jolloin hänet vietäisiin teloitettavaksi.  Väinö tekee pilaa uskovista, kuten seuraavassa isäni kirjoittamassa kronikassa kerrotaan:

28. 6. 1938 Väinö on ammuttu Leningradin NKVD:n GUGB:n vankilan kellarissa.

Tarinaan liittyi vielä se, että hänet rehabilitoitiin 1989, jolloin rikosnimike ja maineen mustaus peruutettiin - mutta kuolema oli peruuttamaton.

Myös isän unelma sortui, mutta Suomi pysyi itsenäisenä eikä isää lähetetty Siperiaan kuten Neuvostoliiton arkisoista löytyneeseen suunnitelmaan oli merkitty. Juhannus vuonna 1944 oli surkeaa aikaa Suomelle. Oli selvää, että Saksa on hävinnyt sodan ja suomalaiset joukot perääntyivät. Tiet täyttyivät evakoista. Suur-Suomi oli menetetty ja osa Karjalaa toisen kerran.

Juhannuksena 2022

Maailman tilanne on epävakaa ja Venäjällä uhitellaan myös Suomen suuntaan. Nykyään rukoillaan paljon, annamme ohjeita Jumalalle. Toki se on sallittua. Mutta tärkeintä olisi rukoilla Jumalan tahdon toteutumista Venäjällä, Ukrainassa ja koko maailmassa - ja omassa elämässämme. 

Sotien aikana Suomessa rukoiltiin ja tuttavani, eläkkeellä oleva hävittäjälentäjä Olli Seppänen on tutkinut taistelutilanteissa saatuja ihmeellisiä rukousvastauksia. Isän unelma Suur-Suomesta ei olisi sortunut, jos Saksa olisi voittanut. Suomessakin rukoiltiin nimenomaan Saksan (ja Suomen) voittoa. Näin televisiossa vuosia sitten ohjelman presidentti Rytin perheestä ja siinä ikääntynyt Gerda Ryti kertoi omasta spiritualistisesta elämänkatsomuksestaan. Hän kertoi myös, että hänellä oli selväkuuloisuuden lahja ja hän oli sodan aikana saanut kuulla, että Saksa edustaa valkeuden valtoja. Onneksi Saksa ei voittanut.

Kullervo Rainio on kirjoittanut oivallisen runon, joka julkaistiin sodan jälkeen.

NUORI MIES

Tuhansien linnunratojen joukossa

on yksi tavallinen linnunrata

• ei suurempi eikä pienempi muita.

Sen linnunradan miljoonien tähtien keskellä

on yksi tavallinen tähti.

Ja sen kieppuvan kiertolaisen pinnalla

niin kuin pisteitä

kummallisia kaupunkeja...

Pienen kadun

viidennen talon

kolmannen ikkunarivin

kuudennesta ikkunasta

katselee kauas vakavaotsainen nuori mies.

Hän keskustelee luojansa kanssa

asiantuntevasti,

miten tämän maailman järjestäisi ...

1946

Myös tänä aikana on monia Luojaansa neuvovia ja kuulun myös itse niihin. Miten vaikeaa meidän on sydämen pohjasta rukoilla: tapahtukoon sinun tahtosi - vaikka se satuttaisi syvältä. Tämä maailmanmeno tuntuu sekavalta, mutta uskon, että perillä taivaassa kaikki sekavuus selkiää ja samalla tajuamme, että sittenkin Jumalan tahto koitui parhaaksemme. Corrie Ten Boom on kertonut usein vertausta oman elämän sekavuuden mielekkyyden tajuamisesta. Hän menetti sisarensa sodan aikana keskitysleirillä, vaikka oli hartaasti pyytänyt Jumalalta tämän selviytymistä. Corrien mukaan oma kuvamme elämästämme on kuin ristipistotyön nurja puoli. Lankoja menee sinne ja tänne eikä selvää kuvaa erotu. Vasta taivaassa saamme nähdä sitten kokonaisuuden kuin ristipistotyön sen oikealta puolelta: silloin selviää, miksi risteilevät sekavat langat olivat hyvän lopputuloksen edellytyksenä. Elämämme kokonaisuus on sittenkin mielekäs ja nurjan puolen sekavuudessa on rakentunut toiselle puolelle selkeä kuva juuri meille sopivasta hyvästä elämästä.

VÄINÖN LOPULLINEN KOHTALO

Tiedän, että hänen sielunsa pelastuminen oli Amanda-äidin päivittäisen rukouksen aihe. Väinöhän  oli nuorena joutunut istumaan Amerikassa baptistien Jumalanpalveluksessa viikoittain. Hän oli musiikkimies ja varmasti oli yhtynyt siellä usein laulettuun lauluun "Amazing Grace". Luulen, että kuolemaa odotellessa Väinölläkin oli vitsit vähissä. On mahdollista, että nuoruuden laulu olisi alkanut soida Väinön sydämessä ja saarnojen sanoma siitä, miten ihminen voi pelastua. Uskon, että Jeesus löysi eksyneen lampaan vankilan sellistä ja Väinökin sai löytää armon ennen kuolemaansa ja sai nähdä perillä taivaassa, että sittenkin sen sotkuisen elämän kääntöpuolella oli kaunis kuva tärkeästä, ainutlaatuisesta elämästä.